Harlu-seuran historiikki
Harlu-seuran 60-vuotisjuhla 3.8.2008 Kangasniemellä
Harlu-seuran historiikki
kirjoittanut Martti Kervinen
Harlu oli Laatokan Karjalan nuorin pitäjä, joka jäi
sotien vuoksi naapurillemme. Ikää ehti kertyä vajaa 20
vuotta.
Harlun kunnan syntyminen juontaa juurensa Keisarillisen
senaatin 4. päivänä huhtikuuta vuonna 1916 tekemään
päätökseen, jolla päätettiin Harlun seurakunnan
muodostamisesta. Uuteen seurakuntaan kuului alueita
Sortavalan maaseurakunnasta ja Ruskealan seurakunnasta.
Erillisillä päätöksillä seurakuntaan liitettiin alueita
myös Impilahden ja Soanlahden seurakunnista. Seurakunta
aloitti itsenäisen toimintansa virallisesti 1.5.
vuonna1918. Tämän vuoden vappuna tästä on tullut
kuluneeksi siis 90 vuotta.
Ensimmäinen virallinen kokous oman kunnan perustamiseksi
pidettiin kolme vuotta myöhemmin toukokuun 1. päivänä
vuonna 1921. Tässä kokouksessa päätettiin ryhtyä
toimimaan itsenäisenä kuntana seuraavan vuoden alusta
eli 1.1.1922 lukien. Asia ei kuitenkaan edennyt ihan
niin sujuvasti, kuin kunnassa oli ajateltu, sillä
naapuri Sortavalan maalaiskunta teki maaherralle
valituksen asiasta ja harlulaisten aktiivisuutta ja
asiassa kiirehtimistä toppuuteltiin oikein viralliselta
tasolta.
Harlulaiset eivät kuitenkaan vähästä lannistuneet, vaan
käynnistivät neuvottelut Sortavalan maalaiskunnan kanssa.
Näissä neuvotteluissa saatiinkin aikaan sovinto ja
yksimielisyys hankkeen järkevyydestä. Kuntakokous
saattoikin todeta 1. päivänä elokuuta vuonna 1922, että
edellytykset itsenäisen kunnan toiminnan aloittamiseen
olivat olemassa.
Perustamisvaiheessa kunnan pinta-ala oli 210 km2 ja
asukkaita oli vähän alle 5000. Myöhemmin kunnan alue
vielä kasvoi 300 km2:iin ja asukasluku tämän myötä
7500:aan. Vireä teollisuus ja sen voimakas kasvu
antoivat kuntalaisille työpaikkoja ja toimeentulon
mahdollisuuksia maanviljelyn lisäksi.
Kun Harlu oli saanut nyt kunnalliselle toiminnalle
edellytykset, se alkoikin toimia ripeästi. Me kaikki
tiedämme, mitä sitten sota toi tullessaan ja vei
mennessään myös Harlun ja sen asukkaiden kohdalla.
Ensimmäinen sijoituspaikka harlulaisilla oli
Pohjanmaalla sittemmin harlulaista suuri joukko on
sijoitettu tänne keskiseen Suomeen.
Kun sitten Karjalan liitto oli perustettu ja saatu
alulle pitäjäseurojen perustaminen, tämä tapahtui myös
harlulaisten kohdalla. Koska vanhat rakennelmat
purettiin, eli ”kunnallishallinto”, oli perusteltua
saada uutta tilalle.
Entisen Harlun kunnan hoitokunnan viimeinen kokous oli
Jyväskylän kaupungin hotellissa 11. päivänä joulukuuta
vuonna1948. Tilaisuuteen oli tullut 70 harlulaista.
Kokouksen avauksen suoritti hoitokunnan puheenjohtaja
Juho Lihavainen, eli Ukko Jussi, jona tämä karjalainen
kunnallismies aikalaistensa keskuudessa tunnettiin.
Varsinaisen kokouksen puheenjohtajaksi valittiin entinen
Harlun seurakunnan kirkkoherra Ilmari Tuominen ja
pöytäkirjan pitäjänä toimi opettaja U. Kastarinen.
Jos milloin, niin tässä tilaisuudessa tuli harlulaisten
yhteenkuuluvaisuuden tunne voimakkaasti esille, kun
puhuttiin pitäjäseuran perustamisesta. Näin sovittiin,
ja perustettiin Harlulaisten pitäjäseura meitä kaikkia
harlulaisia yhdistävänä järjestönä kotipaikkanaan
Pieksämäen kauppala.
Pitäjäseuran ensimmäisessä johtokunnassa oli
puheenjohtajana Juho Lihavainen, jäseninä mv. Santeri
Leskinen, mv. Pekka Vauramo, mv. Antti Kokko, kirvesmies
Pekka Auvinen, ja muurari Väinö Nuikka. Varajäseninä
olivat mv. Aukusti Paavilainen, mv. Antti Malinen ja mv.
Matti Hämäläinen
Uskoisin, että pitäjäseura myös harlulaisten keskuudessa
antoi uutta uskoa edessä olevalle työlle ja toiminnalle.
Olimmehan me, niin kuin kaikki Väinölän lapset, kuten
eräässä laulussa sanotaan: ”Kuin tuulispäässä hapset, ne
viel ovat hajallaan..”
Aluksi pitäjäseuran toiminta oli hyvin vilkasta.
Ensimmäisen vuoden aikana oli kymmeniä tilaisuuksia,
joissa tavattiin oman pitäjän asukkaita, mikä oli täysin
ymmärrettävää kaiken sen jälkeen, mitä oli jouduttu
kokemaan.
Seuran tarkoituksena oli ja on edelleen toimia
kotiseudultaan siirtyneiden harlulaisten yhdyssiteenä,
tukea heidän henkisiä ja taloudellisia pyrkimyksiään,
suorittaa Harlun kunnan historian tutkimista, vaalia
vanhoja perinteitä, laajentaa jäsentensä ja heidän
perillistensä keskuudessa entisen kotiseutunsa
tuntemista ja edistää muullakin tapaa jäsentensä
yhteenkuuluvaisuuden tunnetta.
Näillä ylevillä eväillä varustautui seuran johtokunta
tehtäväänsä, sellaiseen toimeen, joka on osoittautunut
vaivan arvoiseksi. Jo tuossa perustavassa kokouksessa
seuran jäseneksi liittyi noin 50 perhettä.
Parhaimmillaan seuran jäsenmäärä on ollut 500-600
jäsentä. Tällä hetkellä seuralla on 420 jäsentä.
Seuran ensimmäiset vuodet olivat vilkasta toiminnan
aikaa. Oli tupailtoja, suunniteltiin tulevaisuuden
toimintoja, illanviettoja ja luonnollisesti muisteltiin
menneitä.
Iäkkäimmät seuran jäsenistä alkoivat kaivata kirjaa,
joka toisi muistoja Harlussa ja Karjalassa eletystä
elämästä. Harlun pitäjän kesäjuhlien yhteydessä
Hankasalmella vuonna 1954 pidetyssä seuran
vuosikokouksessa tehtiin yksimielinen päätös, että
käynnistetään kirjan suunnittelu. Johtokuntaa tehtävässä
avusti 12 entistä Harlun kunnan asukkasta eri toiminnan
aloilta. Päätoimittajaksi pyydettiin silloinen Simpeleen
kirkkoherra Eino Vauramo, joka myöhemmin toimi Imatran
seurakunnan kirkkoherrana. Hänen juurensa myös ovat
Harlussa ja entinen nimi oli Wermot.
Tuon Hankasalmella pidetyn vuosikokouksen osanottajien
lausunnon päätös oli erittäin rakentava: ”puoluejuopaa
ei saa esiintyä koottavassa teoksessa”. Nähdäkseni tämä
toive on toteutunut kirjassa.
Itse teoksen valmistuminen vei pitkän ajan, olihan
saatava mahdollisimman monia asioita ja henkilöiden
tarinoita tuohon kirjaan. Työ oli vaativaa ja vei aikaa,
koska tuolloin ei ollut puhelimia, nykyisistä
viestimistä puhumattakaan. Oli vain kynä ja paperia,
joilla tieto postin välityksellä kuljetettiin työn
kokoajille. Tämä vei viikkoja ja kuukausia. Autojakin
oli ylen harvoilla.
Kirja valmistui monien vaiheiden jälkeen vuonna 1962 ja
kun sen sai käteensä, ei voinut kuin ihailla. Teosta
kannatti odottaa! Kirja myytiin loppuun muutamassa
vuodessa. Kirjasta on otettu sen jälkeen kaksi
lisäpainosta vuosina 1984 ja 1995
Seuran kotipaikka on nykyisin Kangasniemi ja
pitäjäseuran nimi on muutettu 1997 Harlu-seuraksi.
Vuonna 1986 seura sai haltuunsa Harlun kirkon
alttaritaulun, joka tuolloin oli vielä ”evakkotiellä
Nilsisässä”. Taulun on maalannut sortavalalainen
taidemaalari Daniel Pesu. Kävimme sen sieltä Nilsiästä
hakemassa kunnostettavaksi Pieksämäellä taidemaalari
Heimo Karttuselle, jonka jälkeen saimme sille paikan
Kangasniemen seurakuntakeskukseen.
Seuralla on ollut oma vaakuna vuodesta 1989 lähtien eli
vajaa 20 vuotta. Olemme yhdessä Entiset Harlulaiset ry:n
kanssa luovuttaneet Harlun pitäjän vaakunan, Karjalan
Liitolle ja Suomen Kunnallisliitolle. Vaakuna, jonka on
työstänyt Olavi Kiema, perustuu vanhaan pitäjänlippuun.
Harlu-seura oli aktiivisesti mukana myös Raja-karjalaisten
ja Laatokan Karjalaisten sankarivainajien muistomerkki –hankkeessa,
joka on pystytetty Joensuun kaupungin sankarihauta –alueen
viereen Rauhanpuistoon. Patsas vihittiin joulukuun 6.
päivänä vuonna 1990. Tässä korpisoturi –aiheisessa
muistomerkissä on yli 1000 kaatuneen sotilaan nimet.
Sen jälkeen1990 luvun alussa, kun meillä alkoi olla
mahdollisuus käydä kotiseutumatkoilla luovutetuilla
alueilla, on myös seuramme järjestänyt retkiä rakkaalle
synnyinseudulle Harluun. Osa on tehnyt myös
omatoimimatkoja pienemmällä porukalla kotitanhuvilleen.
Kun matkalaiset noilla matkoillaan etsivät omaistensa
hautapaikkoja, löytämättä niitä, heräteltiin seuran
johdossa ajatusta saada Harluun sellainen muistomerkki,
jonka juurelle voisivat siellä kävijät viedä
kukkatervehdyksensä. Tästä asiasta käytiin neuvotteluja
Harlussa ja Läskelässä paikallisen asutuksen neuvoston
edustajien kanssa vuonna 1991 ja tuolloin sovittiin,
että pystytämme yhteistyössä sekä Harlun Pyyrlammen
hautausmaalle, että Läskelän Honkakylään entiselle
ortodoksiselle hautausmalle nämä muistomerkit.
Seuraavana kesänä, kesäkuun lopulla nämä muistomerkit
sitten vihittiin ja luovutettiin paikallisen asutuksen
hoitoon. Patsaiden vihkijöinä toimivat rovastit Vauramo
ja Huurinainen. Myös Läskelän Joensuussa sijaitseva
vanha ortodoksinen kalmisto sai samanlaisen muistomerkin.
Kesäkuussa vuonna 1996 saimme olla tilaisuudessa, jossa
rovasti Eino Vauramo vihki pitkärantalaisen
kivenveistämön valmistaman sankarivainajien muistomerkin
Harlun Pyyrlammen hautausmaalla. Noin130
siirtokarjalaista ja paikallista asukasta oli
kunnioittamassa tilaisuutta.
Näiden vuosien jälkeen entiset harlulaiset ovat useana
keväänä käyneet kunnostamassa sukulaistensa
hautapaikkoja. Nämä yhteiset matka ovat olleet hyvin
rakentavia seuratoiminnan kannalta. Myös siellä asuva
väestä on nähnyt, kuinka me haluamme kunnioittaa
menneiden sukupolvien työtä.
Harlu –seuran esityksestä Harlun kunta hyväksyttiin
Kangasniemen kunnan ystävyyskunnaksi vuonna 1992.
Harlulaisten kunnan johtoa on ollut vierailulla
Kangasniemellä. Myös Läskelän vieraat ovat olleet
useamman kerran pitäjäjuhliemme vieraana. Syksyllä 1998
vieraili koko Kangasniemen kunnanvaltuusto Harlussa.
1990 luvun lopulla Harlu-seuran toimesta on koottu
Harlusta toinen kuvateos ”Tehtaiden savuja ja
kukkaketoja ” , painovuosi1999. Kirjassa on myös
mielenkiintoisia artikkeleita elämästä Harlussa sekä
tulevaisuuden näkymiä mm. kulttuurin vaihdosta nykyisten
harlulaisten ja suomalaisten kesken. Toimituskuntaan
kuuluivat Paavo Kokko, Antti Kettunen, Kaarlo Timonen,
Ohto Kokko, Martti Kervinen, Tuula Närväinen sekä Reino
Kapanen.
Seuran puheenjohtajina ovat toimineet seuraavat henkilöt:
Aluksi Harlun pitäjäseuran puheenjohtajana jo alussa
mainittu Juho Lihavainen, hänen jälkeensä Santeri
Leskinen, Pekka Auvinen Lauri Jurvanen ja Martti
Kervinen. Paavo Kokko on ollut puheenjohtajana vuodesta
1998.
Karjalan Liitto on myöntänyt vuonna 1998 Harlu –seuran
pitäjäjuhlissa seuraavat ansiomerkit:
Hopeinen ansiomerkki:
Lauri Jurvanen, Martti Kervinen ja Eino Vauramo.
Pronssisen merkin saivat:
Bertta Hämäläinen, Eino Hämäläinen, Veikko Ihatsu, Aino
Janatuinen, Reino Kapanen, Vellamo Nyman, Tuula
Närväinen, Unto Sopanen, Helvi Tiihonen ja Kaarlo
Timonen.
Alkuperäisenä tavoitteena Harlun pitäjäseuralla oli
järjestää pitäjäjuhlia joka toinen vuosi. Nyt voimme
todeta, että tämä tavoite on ylitettykin.
Tähän liittyy kesäisten kotiseutumatkojen yhteydessä
pidetyt illanvietot paikallisen väestön kanssa rajan
takana Harlussa ja Läskelässä. Onpa viimeisen 15 vuoden
aikana järjestetty Harlun viralliset pitäjäjuhlat myös
kolme kertaa rajan takana. Kaksi kertaa Läskelässä
vuosina –95 ja –97. Vuonna 2004 juhla järjestettiin
Harlussa. Näihin kaikkiin on osallistunut harlulaisia
jälkeläisineen ja ystävineen ympäri Suomea sekä
paikallista väestöä.
Tässä lienee toteutunut myös kulttuurin vaihtoa
nykyisten harlulaisten ja siirtokarjalaisten välillä.
Vähätellä ei myöskään sovi kuntien ystävyyskuntasuhteita,
joka on varmasti ollut avartavaa puolin ja toisin.
Mielestäni pitäjäseuran toiminnan ansioksi on luettava
myös ne henkilökohtaiset ystävyyssuhteet, joita meistä
moni on saanut entisen kotiseutumme nykyisistä
asukkaista.
Kotiseutumatkojen myötä olen ilokseni saanut huomata,
kuinka nuorempi sukupolvi on alkanut kiinnostua
juuristaan. Monet ovat tehneet perhekunnittain matkoja
vanhempiensa ja isovanhempiensa kotiseudulle rajan
taakse.
Varmasti meidän kaikkien Harlussa syntyneiden harras
toiveemme on, että Te nuoremmat jatkaisitte työtämme
siirtämällä vanhempienne ja isovanhempienne rikasta
karjalaista kulttuuria lapsillenne ja lastenne lapsille.
arlu oli Laatokan Karjalan nuorin pitäjä, joka jäi
sotien vuoksi naapurillemme. Ikää ehti kertyä vajaa 20
vuotta.
Harlun kunnan syntyminen juontaa juurensa Keisarillisen
senaatin 4. päivänä huhtikuu-ta vuonna 1916 tekemään
päätökseen, jolla päätettiin Harlun seurakunnan
muodostamisesta. Uuteen seurakuntaan kuului alueita
Sortavalan maaseurakunnasta ja Ruskealan seurakunnasta.
Erillisillä päätöksillä seurakuntaan liitettiin alueita
myös Impilahden ja Soanlahden seurakunnista. Seurakunta
aloitti itsenäisen toimintansa virallisesti 1.5.
vuonna1918. Tämän vuoden vappuna tästä on tullut
kuluneeksi siis 90 vuotta.
Ensimmäinen virallinen kokous oman kunnan perustamiseksi
pidettiin kolme vuotta myöhemmin toukokuun 1. päivänä
vuonna 1921. Tässä kokouksessa päätettiin ryhtyä
toimimaan itsenäisenä kuntana seuraavan vuoden alusta
eli 1.1.1922 lukien. Asia ei kuitenkaan edennyt ihan
niin sujuvasti, kuin kunnassa oli ajateltu, sillä
naapuri Sortavalan maalaiskunta teki maaherralle
valituksen asiasta ja harlulaisten aktiivisuutta ja
asiassa kiirehtimistä toppuuteltiin oikein viralliselta
tasolta.
Harlulaiset eivät kuitenkaan vähästä lannistuneet, vaan
käynnistivät neuvottelut Sortavalan maalaiskunnan kanssa.
Näissä neuvotteluissa saatiinkin aikaan sovinto ja
yksimielisyys hankkeen järkevyydestä. Kuntakokous
saattoikin todeta 1. päivänä elokuuta vuonna 1922, että
edellytykset itsenäisen kunnan toiminnan aloittamiseen
olivat olemassa.
Perustamisvaiheessa kunnan pinta-ala oli 210 km2 ja
asukkaita oli vähän alle 5000. Myöhemmin kunnan alue
vielä kasvoi 300 km2:iin ja asukasluku tämän myötä
7500:aan. Vireä teollisuus ja sen voimakas kasvu
antoivat kuntalaisille työpaikkoja ja toimeentulon
mahdollisuuksia maanviljelyn lisäksi.
Kun Harlu oli saanut nyt kunnalliselle toiminnalle
edellytykset, se alkoikin toimia ripeästi. Me kaikki
tiedämme, mitä sitten sota toi tullessaan ja vei
mennessään myös Harlun ja sen asukkaiden kohdalla.
Ensimmäinen sijoituspaikka harlulaisilla oli
Pohjanmaalla sittemmin harlulaista suuri joukko on
sijoitettu tänne keskiseen Suomeen.
Kun sitten Karjalan liitto oli perustettu ja saatu
alulle pitäjäseurojen perustaminen, tämä tapahtui myös
harlulaisten kohdalla. Koska vanhat rakennelmat
purettiin, eli ”kunnallishallinto”, oli perusteltua
saada uutta tilalle.
Entisen Harlun kunnan hoitokunnan viimeinen kokous oli
Jyväskylän kaupungin hotellissa 11. päivänä joulukuuta
vuonna1948. Tilaisuuteen oli tullut 70 harlulaista.
Kokouksen avauksen suoritti hoitokunnan puheenjohtaja
Juho Lihavainen, eli Ukko Jussi, jona tämä karjalainen
kunnallismies aikalaistensa keskuudessa tunnettiin.
Varsinaisen kokouksen puheenjohtajaksi valittiin entinen
Harlun seurakunnan kirkkoherra Ilmari Tuominen ja
pöytäkirjan pitäjänä toimi opettaja U. Kastarinen.
Jos milloin, niin tässä tilaisuudessa tuli harlulaisten
yhteenkuuluvaisuuden tunne voimakkaasti esille, kun
puhuttiin pitäjäseuran perustamisesta. Näin sovittiin,
ja perustettiin Harlulaisten pitäjäseura meitä kaikkia
harlulaisia yhdistävänä järjestönä kotipaikkanaan
Pieksämäen kauppala.
Pitäjäseuran ensimmäisessä johtokunnassa oli
puheenjohtajana Juho Lihavainen, jäseninä mv. Santeri
Leskinen, mv. Pekka Vauramo, mv. Antti Kokko, kirvesmies
Pekka Auvinen, ja muurari Väinö Nuikka. Varajäseninä
olivat mv. Aukusti Paavilainen, mv. Antti Malinen ja mv.
Matti Hämäläinen
Uskoisin, että pitäjäseura myös harlulaisten keskuudessa
antoi uutta uskoa edessä olevalle työlle ja toiminnalle.
Olimmehan me, niin kuin kaikki Väinölän lapset, kuten
eräässä laulussa sanotaan: ”Kuin tuulispäässä hapset, ne
viel ovat hajallaan..”
Aluksi pitäjäseuran toiminta oli hyvin vilkasta.
Ensimmäisen vuoden aikana oli kymmeniä tilaisuuksia,
joissa tavattiin oman pitäjän asukkaita, mikä oli täysin
ymmärrettävää kaiken sen jälkeen, mitä oli jouduttu
kokemaan.
Seuran tarkoituksena oli ja on edelleen toimia
kotiseudultaan siirtyneiden harlulaisten yhdyssiteenä,
tukea heidän henkisiä ja taloudellisia pyrkimyksiään,
suorittaa Harlun kunnan historian tutkimista, vaalia
vanhoja perinteitä, laajentaa jäsentensä ja heidän
perillistensä keskuudessa entisen kotiseutunsa
tuntemista ja edistää muullakin tapaa jäsentensä
yhteenkuuluvaisuuden tunnetta.
Näillä ylevillä eväillä varustautui seuran johtokunta
tehtäväänsä, sellaiseen toimeen, joka on osoittautunut
vaivan arvoiseksi. Jo tuossa perustavassa kokouksessa
seuran jäseneksi liittyi noin 50 perhettä.
Parhaimmillaan seuran jäsenmäärä on ollut 500-600
jäsentä. Tällä hetkellä seuralla on 420 jäsentä.
Seuran ensimmäiset vuodet olivat vilkasta toiminnan
aikaa. Oli tupailtoja, suunniteltiin tulevaisuuden
toimintoja, illanviettoja ja luonnollisesti muisteltiin
menneitä.
Iäkkäimmät seuran jäsenistä alkoivat kaivata kirjaa,
joka toisi muistoja Harlussa ja Karjalassa eletystä
elämästä. Harlun pitäjän kesäjuhlien yhteydessä
Hankasalmella vuonna 1954 pidetyssä seuran
vuosikokouksessa tehtiin yksimielinen päätös, että
käynnistetään kirjan suunnittelu. Johtokuntaa tehtävässä
avusti 12 entistä Harlun kunnan asukkasta eri toiminnan
aloilta. Päätoimittajaksi pyydettiin silloinen Simpeleen
kirkkoherra Eino Vauramo, joka myöhemmin toimi Imatran
seurakunnan kirkkoherrana. Hänen juurensa myös ovat
Harlussa ja entinen nimi oli Wermot.
Tuon Hankasalmella pidetyn vuosikokouksen osanottajien
lausunnon päätös oli erittäin rakentava: ”puoluejuopaa
ei saa esiintyä koottavassa teoksessa”. Nähdäkseni tämä
toive on toteutunut kirjassa.
Itse teoksen valmistuminen vei pitkän ajan, olihan
saatava mahdollisimman monia asioita ja henkilöiden
tarinoita tuohon kirjaan. Työ oli vaativaa ja vei aikaa,
koska tuolloin ei ollut puhelimia, nykyisistä
viestimistä puhumattakaan. Oli vain kynä ja paperia,
joilla tieto pos-tin välityksellä kuljetettiin työn
kokoajille. Tämä vei viikkoja ja kuukausia. Autojakin
oli ylen harvoilla.
Kirja valmistui monien vaiheiden jälkeen vuonna 1962 ja
kun sen sai käteensä, ei voinut kuin ihailla. Teosta
kannatti odottaa! Kirja myytiin loppuun muutamassa
vuodessa. Kirjas-ta on otettu sen jälkeen kaksi
lisäpainosta vuosina 1984 ja 1995
Seuran kotipaikka on nykyisin Kangasniemi ja
pitäjäseuran nimi on muutettu 1997 Harlu-seuraksi.
Vuonna 1986 seura sai haltuunsa Harlun kirkon
alttaritaulun, joka tuolloin oli vielä ”evakkotiellä
Nilsisässä”. Taulun on maalannut sortavalalainen
taidemaalari Daniel Pesu. Kävimme sen sieltä Nilsiästä
hakemassa kunnostettavaksi Pieksämäellä taidemaalari
Heimo Karttuselle, jonka jälkeen saimme sille paikan
Kangasniemen seurakuntakeskukseen.
Seuralla on ollut oma vaakuna vuodesta 1989 lähtien eli
vajaa 20 vuotta. Olemme yhdessä Entiset Harlulaiset ry:n
kanssa luovuttaneet Harlun pitäjän vaakunan, Karjalan
Liitolle ja Suomen Kunnallisliitolle. Vaakuna, jonka on
työstänyt Olavi Kiema, perustuu vanhaan pitäjänlippuun.
Harlu-seura oli aktiivisesti mukana myös Raja-karjalaisten
ja Laatokan Karjalaisten sankarivainajien muistomerkki –hankkeessa,
joka on pystytetty Joensuun kaupungin sankarihauta –alueen
viereen Rauhanpuistoon. Patsas vihittiin joulukuun 6.
päivänä vuonna 1990. Tässä korpisoturi –aiheisessa
muistomerkissä on yli 1000 kaatuneen sotilaan nimet.
Sen jälkeen1990 luvun alussa, kun meillä alkoi olla
mahdollisuus käydä kotiseutumat-koilla luovutetuilla
alueilla, on myös seuramme järjestänyt retkiä rakkaalle
synnyinseudulle Harluun. Osa on tehnyt myös
omatoimimatkoja pienemmällä porukalla kotitanhuvilleen.
Kun matkalaiset noilla matkoillaan etsivät omaistensa
hautapaikkoja, löytämättä niitä, heräteltiin seuran
johdossa ajatusta saada Harluun sellainen muistomerkki,
jonka juurelle voisivat siellä kävijät viedä
kukkatervehdyksensä. Tästä asiasta käytiin neuvotteluja
Harlussa ja Läskelässä paikallisen asutuksen neuvoston
edustajien kanssa vuonna 1991 ja tuolloin sovittiin,
että pystytämme yhteistyössä sekä Harlun Pyyrlammen
hautausmaalle, että Läskelän Honkakylään entiselle
ortodoksiselle hautausmalle nämä muistomerkit.
Seuraavana kesänä, kesäkuun lopulla nämä muistomerkit
sitten vihittiin ja luovutettiin paikallisen asutuksen
hoitoon. Patsaiden vihkijöinä toimivat rovastit Vauramo
ja Huurinainen. Myös Läskelän Joensuussa sijaitseva
vanha ortodoksinen kalmisto sai samanlaisen muistomerkin.
Kesäkuussa vuonna 1996 saimme olla tilaisuudessa, jossa
rovasti Eino Vauramo vihki pitkärantalaisen
kivenveistämön valmistaman sankarivainajien muistomerkin
Harlun Pyyrlammen hautausmaalla. Noin130
siirtokarjalaista ja paikallista asukasta oli
kunnioittamassa tilaisuutta.
Näiden vuosien jälkeen entiset harlulaiset ovat useana
keväänä käyneet kunnostamassa sukulaistensa
hautapaikkoja. Nämä yhteiset matka ovat olleet hyvin
rakentavia seuratoiminnan kannalta. Myös siellä asuva
väestä on nähnyt, kuinka me haluamme kunnioittaa
menneiden sukupolvien työtä.
Harlu –seuran esityksestä Harlun kunta hyväksyttiin
Kangasniemen kunnan ystävyyskunnaksi vuonna 1992.
Harlulaisten kunnan johtoa on ollut vierailulla
Kangasniemellä. Myös Läskelän vieraat ovat olleet
useamman kerran pitäjäjuhliemme vieraana. Syksyllä 1998
vieraili koko Kangasniemen kunnanvaltuusto Harlussa.
1990 luvun lopulla Harlu-seuran toimesta on koottu
Harlusta toinen kuvateos ”Tehtaiden savuja ja
kukkaketoja ” , painovuosi1999. Kirjassa on myös
mielenkiintoisia artikkeleita elämästä Harlussa sekä
tulevaisuuden näkymiä mm. kulttuurin vaihdosta nykyisten
harlulaisten ja suomalaisten kesken. Toimituskuntaan
kuuluivat Paavo Kokko, Antti Kettunen, Kaarlo Timonen,
Ohto Kokko, Martti Kervinen, Tuula Närväinen sekä Reino
Kapanen.
Seuran puheenjohtajina ovat toimineet seuraavat henkilöt:
Aluksi Harlun pitäjäseuran puheenjohtajana jo alussa
mainittu Juho Lihavainen, hänen jälkeensä Santeri
Leskinen, Pekka Auvinen Lauri Jurvanen ja Martti
Kervinen. Paavo Kokko on ollut puheenjohtajana vuodesta
1998.
Karjalan Liitto on myöntänyt vuonna 1998 Harlu –seuran
pitäjäjuhlissa seuraavat ansiomerkit:
Hopeinen ansiomerkki:
Lauri Jurvanen, Martti Kervinen ja Eino Vauramo.
Pronssisen merkin saivat:
Bertta Hämäläinen, Eino Hämäläinen, Veikko Ihatsu, Aino
Janatuinen, Reino Kapanen, Vellamo Nyman, Tuula
Närväinen, Unto Sopanen, Helvi Tiihonen ja Kaarlo
Timonen.
Alkuperäisenä tavoitteena Harlun pitäjäseuralla oli
järjestää pitäjäjuhlia joka toinen vuosi. Nyt voimme
todeta, että tämä tavoite on ylitettykin.
Tähän liittyy kesäisten kotiseutumatkojen yhteydessä
pidetyt illanvietot paikallisen väestön kanssa rajan
takana Harlussa ja Läskelässä. Onpa viimeisen 15 vuoden
aikana järjestetty Harlun viralliset pitäjäjuhlat myös
kolme kertaa rajan takana. Kaksi kertaa Läskelässä
vuosina –95 ja –97. Vuonna 2004 juhla järjestettiin
Harlussa. Näihin kaikkiin on osallistunut harlulaisia
jälkeläisineen ja ystävineen ympäri Suomea sekä
paikallista väestöä.
Tässä lienee toteutunut myös kulttuurin vaihtoa
nykyisten harlulaisten ja siirtokarjalaisten välillä.
Vähätellä ei myöskään sovi kuntien ystävyyskuntasuhteita,
joka on varmasti ollut avartavaa puolin ja toisin.
Mielestäni pitäjäseuran toiminnan ansioksi on luettava
myös ne henkilökohtaiset ystävyyssuhteet, joita meistä
moni on saanut entisen kotiseutumme nykyisistä
asukkaista.
Kotiseutumatkojen myötä olen ilokseni saanut huomata,
kuinka nuorempi sukupolvi on alkanut kiinnostua
juuristaan. Monet ovat tehneet perhekunnittain matkoja
vanhempiensa ja isovanhempiensa kotiseudulle rajan
taakse.
Varmasti meidän kaikkien Harlussa syntyneiden harras
toiveemme on, että Te nuoremmat jatkaisitte työtämme
siirtämällä vanhempienne ja isovanhempienne rikasta
karjalaista kulttuuria lapsillenne ja lastenne lapsille.
|