Harlu-seura ry

ajankohtaista vuosikokouspöytäkirja toimintakertomus toimintasuunnitelma ilmoitus

Harlu-seuran historiikki

Harlu-seuran 60-vuotisjuhla 3.8.2008 Kangasniemellä
Harlu-seuran historiikki
kirjoittanut Martti Kervinen

Harlu oli Laatokan Karjalan nuorin pitäjä, joka jäi sotien vuoksi naapurillemme. Ikää ehti kertyä vajaa 20 vuotta.

Harlun kunnan syntyminen juontaa juurensa Keisarillisen senaatin 4. päivänä huhtikuuta vuonna 1916 tekemään päätökseen, jolla päätettiin Harlun seurakunnan muodostamisesta. Uuteen seurakuntaan kuului alueita Sortavalan maaseurakunnasta ja Ruskealan seurakunnasta. Erillisillä päätöksillä seurakuntaan liitettiin alueita myös Impilahden ja Soanlahden seurakunnista. Seurakunta aloitti itsenäisen toimintansa virallisesti 1.5. vuonna1918. Tämän vuoden vappuna tästä on tullut kuluneeksi siis 90 vuotta.

Ensimmäinen virallinen kokous oman kunnan perustamiseksi pidettiin kolme vuotta myöhemmin toukokuun 1. päivänä vuonna 1921. Tässä kokouksessa päätettiin ryhtyä toimimaan itsenäisenä kuntana seuraavan vuoden alusta eli 1.1.1922 lukien. Asia ei kuitenkaan edennyt ihan niin sujuvasti, kuin kunnassa oli ajateltu, sillä naapuri Sortavalan maalaiskunta teki maaherralle valituksen asiasta ja harlulaisten aktiivisuutta ja asiassa kiirehtimistä toppuuteltiin oikein viralliselta tasolta.

Harlulaiset eivät kuitenkaan vähästä lannistuneet, vaan käynnistivät neuvottelut Sortavalan maalaiskunnan kanssa. Näissä neuvotteluissa saatiinkin aikaan sovinto ja yksimielisyys hankkeen järkevyydestä. Kuntakokous saattoikin todeta 1. päivänä elokuuta vuonna 1922, että edellytykset itsenäisen kunnan toiminnan aloittamiseen olivat olemassa.

Perustamisvaiheessa kunnan pinta-ala oli 210 km2 ja asukkaita oli vähän alle 5000. Myöhemmin kunnan alue vielä kasvoi 300 km2:iin ja asukasluku tämän myötä 7500:aan. Vireä teollisuus ja sen voimakas kasvu antoivat kuntalaisille työpaikkoja ja toimeentulon mahdollisuuksia maanviljelyn lisäksi.

Kun Harlu oli saanut nyt kunnalliselle toiminnalle edellytykset, se alkoikin toimia ripeästi. Me kaikki tiedämme, mitä sitten sota toi tullessaan ja vei mennessään myös Harlun ja sen asukkaiden kohdalla.

Ensimmäinen sijoituspaikka harlulaisilla oli Pohjanmaalla sittemmin harlulaista suuri joukko on sijoitettu tänne keskiseen Suomeen.

Kun sitten Karjalan liitto oli perustettu ja saatu alulle pitäjäseurojen perustaminen, tämä tapahtui myös harlulaisten kohdalla. Koska vanhat rakennelmat purettiin, eli ”kunnallishallinto”, oli perusteltua saada uutta tilalle.

Entisen Harlun kunnan hoitokunnan viimeinen kokous oli Jyväskylän kaupungin hotellissa 11. päivänä joulukuuta vuonna1948. Tilaisuuteen oli tullut 70 harlulaista. Kokouksen avauksen suoritti hoitokunnan puheenjohtaja Juho Lihavainen, eli Ukko Jussi, jona tämä karjalainen kunnallismies aikalaistensa keskuudessa tunnettiin. Varsinaisen kokouksen puheenjohtajaksi valittiin entinen Harlun seurakunnan kirkkoherra Ilmari Tuominen ja pöytäkirjan pitäjänä toimi opettaja U. Kastarinen.

Jos milloin, niin tässä tilaisuudessa tuli harlulaisten yhteenkuuluvaisuuden tunne voimakkaasti esille, kun puhuttiin pitäjäseuran perustamisesta. Näin sovittiin, ja perustettiin Harlulaisten pitäjäseura meitä kaikkia harlulaisia yhdistävänä järjestönä kotipaikkanaan Pieksämäen kauppala.

Pitäjäseuran ensimmäisessä johtokunnassa oli puheenjohtajana Juho Lihavainen, jäseninä mv. Santeri Leskinen, mv. Pekka Vauramo, mv. Antti Kokko, kirvesmies Pekka Auvinen, ja muurari Väinö Nuikka. Varajäseninä olivat mv. Aukusti Paavilainen, mv. Antti Malinen ja mv. Matti Hämäläinen

Uskoisin, että pitäjäseura myös harlulaisten keskuudessa antoi uutta uskoa edessä olevalle työlle ja toiminnalle. Olimmehan me, niin kuin kaikki Väinölän lapset, kuten eräässä laulussa sanotaan: ”Kuin tuulispäässä hapset, ne viel ovat hajallaan..”

Aluksi pitäjäseuran toiminta oli hyvin vilkasta. Ensimmäisen vuoden aikana oli kymmeniä tilaisuuksia, joissa tavattiin oman pitäjän asukkaita, mikä oli täysin ymmärrettävää kaiken sen jälkeen, mitä oli jouduttu kokemaan.

Seuran tarkoituksena oli ja on edelleen toimia kotiseudultaan siirtyneiden harlulaisten yhdyssiteenä, tukea heidän henkisiä ja taloudellisia pyrkimyksiään, suorittaa Harlun kunnan historian tutkimista, vaalia vanhoja perinteitä, laajentaa jäsentensä ja heidän perillistensä keskuudessa entisen kotiseutunsa tuntemista ja edistää muullakin tapaa jäsentensä yhteenkuuluvaisuuden tunnetta.

Näillä ylevillä eväillä varustautui seuran johtokunta tehtäväänsä, sellaiseen toimeen, joka on osoittautunut vaivan arvoiseksi. Jo tuossa perustavassa kokouksessa seuran jäseneksi liittyi noin 50 perhettä. Parhaimmillaan seuran jäsenmäärä on ollut 500-600 jäsentä. Tällä hetkellä seuralla on 420 jäsentä.

Seuran ensimmäiset vuodet olivat vilkasta toiminnan aikaa. Oli tupailtoja, suunniteltiin tulevaisuuden toimintoja, illanviettoja ja luonnollisesti muisteltiin menneitä.

Iäkkäimmät seuran jäsenistä alkoivat kaivata kirjaa, joka toisi muistoja Harlussa ja Karjalassa eletystä elämästä. Harlun pitäjän kesäjuhlien yhteydessä Hankasalmella vuonna 1954 pidetyssä seuran vuosikokouksessa tehtiin yksimielinen päätös, että käynnistetään kirjan suunnittelu. Johtokuntaa tehtävässä avusti 12 entistä Harlun kunnan asukkasta eri toiminnan aloilta. Päätoimittajaksi pyydettiin silloinen Simpeleen kirkkoherra Eino Vauramo, joka myöhemmin toimi Imatran seurakunnan kirkkoherrana. Hänen juurensa myös ovat Harlussa ja entinen nimi oli Wermot.

Tuon Hankasalmella pidetyn vuosikokouksen osanottajien lausunnon päätös oli erittäin rakentava: ”puoluejuopaa ei saa esiintyä koottavassa teoksessa”. Nähdäkseni tämä toive on toteutunut kirjassa.

Itse teoksen valmistuminen vei pitkän ajan, olihan saatava mahdollisimman monia asioita ja henkilöiden tarinoita tuohon kirjaan. Työ oli vaativaa ja vei aikaa, koska tuolloin ei ollut puhelimia, nykyisistä viestimistä puhumattakaan. Oli vain kynä ja paperia, joilla tieto postin välityksellä kuljetettiin työn kokoajille. Tämä vei viikkoja ja kuukausia. Autojakin oli ylen harvoilla.

Kirja valmistui monien vaiheiden jälkeen vuonna 1962 ja kun sen sai käteensä, ei voinut kuin ihailla. Teosta kannatti odottaa! Kirja myytiin loppuun muutamassa vuodessa. Kirjasta on otettu sen jälkeen kaksi lisäpainosta vuosina 1984 ja 1995

Seuran kotipaikka on nykyisin Kangasniemi ja pitäjäseuran nimi on muutettu 1997 Harlu-seuraksi.

Vuonna 1986 seura sai haltuunsa Harlun kirkon alttaritaulun, joka tuolloin oli vielä ”evakkotiellä Nilsisässä”. Taulun on maalannut sortavalalainen taidemaalari Daniel Pesu. Kävimme sen sieltä Nilsiästä hakemassa kunnostettavaksi Pieksämäellä taidemaalari Heimo Karttuselle, jonka jälkeen saimme sille paikan Kangasniemen seurakuntakeskukseen.

Seuralla on ollut oma vaakuna vuodesta 1989 lähtien eli vajaa 20 vuotta. Olemme yhdessä Entiset Harlulaiset ry:n kanssa luovuttaneet Harlun pitäjän vaakunan, Karjalan Liitolle ja Suomen Kunnallisliitolle. Vaakuna, jonka on työstänyt Olavi Kiema, perustuu vanhaan pitäjänlippuun.

Harlu-seura oli aktiivisesti mukana myös Raja-karjalaisten ja Laatokan Karjalaisten sankarivainajien muistomerkki –hankkeessa, joka on pystytetty Joensuun kaupungin sankarihauta –alueen viereen Rauhanpuistoon. Patsas vihittiin joulukuun 6. päivänä vuonna 1990. Tässä korpisoturi –aiheisessa muistomerkissä on yli 1000 kaatuneen sotilaan nimet.

Sen jälkeen1990 luvun alussa, kun meillä alkoi olla mahdollisuus käydä kotiseutumatkoilla luovutetuilla alueilla, on myös seuramme järjestänyt retkiä rakkaalle synnyinseudulle Harluun. Osa on tehnyt myös omatoimimatkoja pienemmällä porukalla kotitanhuvilleen.

Kun matkalaiset noilla matkoillaan etsivät omaistensa hautapaikkoja, löytämättä niitä, heräteltiin seuran johdossa ajatusta saada Harluun sellainen muistomerkki, jonka juurelle voisivat siellä kävijät viedä kukkatervehdyksensä. Tästä asiasta käytiin neuvotteluja Harlussa ja Läskelässä paikallisen asutuksen neuvoston edustajien kanssa vuonna 1991 ja tuolloin sovittiin, että pystytämme yhteistyössä sekä Harlun Pyyrlammen hautausmaalle, että Läskelän Honkakylään entiselle ortodoksiselle hautausmalle nämä muistomerkit.

Seuraavana kesänä, kesäkuun lopulla nämä muistomerkit sitten vihittiin ja luovutettiin paikallisen asutuksen hoitoon. Patsaiden vihkijöinä toimivat rovastit Vauramo ja Huurinainen. Myös Läskelän Joensuussa sijaitseva vanha ortodoksinen kalmisto sai samanlaisen muistomerkin.

Kesäkuussa vuonna 1996 saimme olla tilaisuudessa, jossa rovasti Eino Vauramo vihki pitkärantalaisen kivenveistämön valmistaman sankarivainajien muistomerkin Harlun Pyyrlammen hautausmaalla. Noin130 siirtokarjalaista ja paikallista asukasta oli kunnioittamassa tilaisuutta.

Näiden vuosien jälkeen entiset harlulaiset ovat useana keväänä käyneet kunnostamassa sukulaistensa hautapaikkoja. Nämä yhteiset matka ovat olleet hyvin rakentavia seuratoiminnan kannalta. Myös siellä asuva väestä on nähnyt, kuinka me haluamme kunnioittaa menneiden sukupolvien työtä.

Harlu –seuran esityksestä Harlun kunta hyväksyttiin Kangasniemen kunnan ystävyyskunnaksi vuonna 1992. Harlulaisten kunnan johtoa on ollut vierailulla Kangasniemellä. Myös Läskelän vieraat ovat olleet useamman kerran pitäjäjuhliemme vieraana. Syksyllä 1998 vieraili koko Kangasniemen kunnanvaltuusto Harlussa.

1990 luvun lopulla Harlu-seuran toimesta on koottu Harlusta toinen kuvateos ”Tehtaiden savuja ja kukkaketoja ” , painovuosi1999. Kirjassa on myös mielenkiintoisia artikkeleita elämästä Harlussa sekä tulevaisuuden näkymiä mm. kulttuurin vaihdosta nykyisten harlulaisten ja suomalaisten kesken. Toimituskuntaan kuuluivat Paavo Kokko, Antti Kettunen, Kaarlo Timonen, Ohto Kokko, Martti Kervinen, Tuula Närväinen sekä Reino Kapanen.

Seuran puheenjohtajina ovat toimineet seuraavat henkilöt: Aluksi Harlun pitäjäseuran puheenjohtajana jo alussa mainittu Juho Lihavainen, hänen jälkeensä Santeri Leskinen, Pekka Auvinen Lauri Jurvanen ja Martti Kervinen. Paavo Kokko on ollut puheenjohtajana vuodesta 1998.

Karjalan Liitto on myöntänyt vuonna 1998 Harlu –seuran pitäjäjuhlissa seuraavat ansiomerkit:

Hopeinen ansiomerkki:
Lauri Jurvanen, Martti Kervinen ja Eino Vauramo.

Pronssisen merkin saivat:
Bertta Hämäläinen, Eino Hämäläinen, Veikko Ihatsu, Aino Janatuinen, Reino Kapanen, Vellamo Nyman, Tuula Närväinen, Unto Sopanen, Helvi Tiihonen ja Kaarlo Timonen.

Alkuperäisenä tavoitteena Harlun pitäjäseuralla oli järjestää pitäjäjuhlia joka toinen vuosi. Nyt voimme todeta, että tämä tavoite on ylitettykin.

Tähän liittyy kesäisten kotiseutumatkojen yhteydessä pidetyt illanvietot paikallisen väestön kanssa rajan takana Harlussa ja Läskelässä. Onpa viimeisen 15 vuoden aikana järjestetty Harlun viralliset pitäjäjuhlat myös kolme kertaa rajan takana. Kaksi kertaa Läskelässä vuosina –95 ja –97. Vuonna 2004 juhla järjestettiin Harlussa. Näihin kaikkiin on osallistunut harlulaisia jälkeläisineen ja ystävineen ympäri Suomea sekä paikallista väestöä.

Tässä lienee toteutunut myös kulttuurin vaihtoa nykyisten harlulaisten ja siirtokarjalaisten välillä. Vähätellä ei myöskään sovi kuntien ystävyyskuntasuhteita, joka on varmasti ollut avartavaa puolin ja toisin.

Mielestäni pitäjäseuran toiminnan ansioksi on luettava myös ne henkilökohtaiset ystävyyssuhteet, joita meistä moni on saanut entisen kotiseutumme nykyisistä asukkaista.

Kotiseutumatkojen myötä olen ilokseni saanut huomata, kuinka nuorempi sukupolvi on alkanut kiinnostua juuristaan. Monet ovat tehneet perhekunnittain matkoja vanhempiensa ja isovanhempiensa kotiseudulle rajan taakse.

Varmasti meidän kaikkien Harlussa syntyneiden harras toiveemme on, että Te nuoremmat jatkaisitte työtämme siirtämällä vanhempienne ja isovanhempienne rikasta karjalaista kulttuuria lapsillenne ja lastenne lapsille.
arlu oli Laatokan Karjalan nuorin pitäjä, joka jäi sotien vuoksi naapurillemme. Ikää ehti kertyä vajaa 20 vuotta.

Harlun kunnan syntyminen juontaa juurensa Keisarillisen senaatin 4. päivänä huhtikuu-ta vuonna 1916 tekemään päätökseen, jolla päätettiin Harlun seurakunnan muodostamisesta. Uuteen seurakuntaan kuului alueita Sortavalan maaseurakunnasta ja Ruskealan seurakunnasta. Erillisillä päätöksillä seurakuntaan liitettiin alueita myös Impilahden ja Soanlahden seurakunnista. Seurakunta aloitti itsenäisen toimintansa virallisesti 1.5. vuonna1918. Tämän vuoden vappuna tästä on tullut kuluneeksi siis 90 vuotta.

Ensimmäinen virallinen kokous oman kunnan perustamiseksi pidettiin kolme vuotta myöhemmin toukokuun 1. päivänä vuonna 1921. Tässä kokouksessa päätettiin ryhtyä toimimaan itsenäisenä kuntana seuraavan vuoden alusta eli 1.1.1922 lukien. Asia ei kuitenkaan edennyt ihan niin sujuvasti, kuin kunnassa oli ajateltu, sillä naapuri Sortavalan maalaiskunta teki maaherralle valituksen asiasta ja harlulaisten aktiivisuutta ja asiassa kiirehtimistä toppuuteltiin oikein viralliselta tasolta.

Harlulaiset eivät kuitenkaan vähästä lannistuneet, vaan käynnistivät neuvottelut Sortavalan maalaiskunnan kanssa. Näissä neuvotteluissa saatiinkin aikaan sovinto ja yksimielisyys hankkeen järkevyydestä. Kuntakokous saattoikin todeta 1. päivänä elokuuta vuonna 1922, että edellytykset itsenäisen kunnan toiminnan aloittamiseen olivat olemassa.

Perustamisvaiheessa kunnan pinta-ala oli 210 km2 ja asukkaita oli vähän alle 5000. Myöhemmin kunnan alue vielä kasvoi 300 km2:iin ja asukasluku tämän myötä 7500:aan. Vireä teollisuus ja sen voimakas kasvu antoivat kuntalaisille työpaikkoja ja toimeentulon mahdollisuuksia maanviljelyn lisäksi.

Kun Harlu oli saanut nyt kunnalliselle toiminnalle edellytykset, se alkoikin toimia ripeästi. Me kaikki tiedämme, mitä sitten sota toi tullessaan ja vei mennessään myös Harlun ja sen asukkaiden kohdalla.

Ensimmäinen sijoituspaikka harlulaisilla oli Pohjanmaalla sittemmin harlulaista suuri joukko on sijoitettu tänne keskiseen Suomeen.

Kun sitten Karjalan liitto oli perustettu ja saatu alulle pitäjäseurojen perustaminen, tämä tapahtui myös harlulaisten kohdalla. Koska vanhat rakennelmat purettiin, eli ”kunnallishallinto”, oli perusteltua saada uutta tilalle.

Entisen Harlun kunnan hoitokunnan viimeinen kokous oli Jyväskylän kaupungin hotellissa 11. päivänä joulukuuta vuonna1948. Tilaisuuteen oli tullut 70 harlulaista. Kokouksen avauksen suoritti hoitokunnan puheenjohtaja Juho Lihavainen, eli Ukko Jussi, jona tämä karjalainen kunnallismies aikalaistensa keskuudessa tunnettiin. Varsinaisen kokouksen puheenjohtajaksi valittiin entinen Harlun seurakunnan kirkkoherra Ilmari Tuominen ja pöytäkirjan pitäjänä toimi opettaja U. Kastarinen.

Jos milloin, niin tässä tilaisuudessa tuli harlulaisten yhteenkuuluvaisuuden tunne voimakkaasti esille, kun puhuttiin pitäjäseuran perustamisesta. Näin sovittiin, ja perustettiin Harlulaisten pitäjäseura meitä kaikkia harlulaisia yhdistävänä järjestönä kotipaikkanaan Pieksämäen kauppala.

Pitäjäseuran ensimmäisessä johtokunnassa oli puheenjohtajana Juho Lihavainen, jäseninä mv. Santeri Leskinen, mv. Pekka Vauramo, mv. Antti Kokko, kirvesmies Pekka Auvinen, ja muurari Väinö Nuikka. Varajäseninä olivat mv. Aukusti Paavilainen, mv. Antti Malinen ja mv. Matti Hämäläinen

Uskoisin, että pitäjäseura myös harlulaisten keskuudessa antoi uutta uskoa edessä olevalle työlle ja toiminnalle. Olimmehan me, niin kuin kaikki Väinölän lapset, kuten eräässä laulussa sanotaan: ”Kuin tuulispäässä hapset, ne viel ovat hajallaan..”

Aluksi pitäjäseuran toiminta oli hyvin vilkasta. Ensimmäisen vuoden aikana oli kymmeniä tilaisuuksia, joissa tavattiin oman pitäjän asukkaita, mikä oli täysin ymmärrettävää kaiken sen jälkeen, mitä oli jouduttu kokemaan.

Seuran tarkoituksena oli ja on edelleen toimia kotiseudultaan siirtyneiden harlulaisten yhdyssiteenä, tukea heidän henkisiä ja taloudellisia pyrkimyksiään, suorittaa Harlun kunnan historian tutkimista, vaalia vanhoja perinteitä, laajentaa jäsentensä ja heidän perillistensä keskuudessa entisen kotiseutunsa tuntemista ja edistää muullakin tapaa jäsentensä yhteenkuuluvaisuuden tunnetta.

Näillä ylevillä eväillä varustautui seuran johtokunta tehtäväänsä, sellaiseen toimeen, joka on osoittautunut vaivan arvoiseksi. Jo tuossa perustavassa kokouksessa seuran jäseneksi liittyi noin 50 perhettä. Parhaimmillaan seuran jäsenmäärä on ollut 500-600 jäsentä. Tällä hetkellä seuralla on 420 jäsentä.

Seuran ensimmäiset vuodet olivat vilkasta toiminnan aikaa. Oli tupailtoja, suunniteltiin tulevaisuuden toimintoja, illanviettoja ja luonnollisesti muisteltiin menneitä.

Iäkkäimmät seuran jäsenistä alkoivat kaivata kirjaa, joka toisi muistoja Harlussa ja Karjalassa eletystä elämästä. Harlun pitäjän kesäjuhlien yhteydessä Hankasalmella vuonna 1954 pidetyssä seuran vuosikokouksessa tehtiin yksimielinen päätös, että käynnistetään kirjan suunnittelu. Johtokuntaa tehtävässä avusti 12 entistä Harlun kunnan asukkasta eri toiminnan aloilta. Päätoimittajaksi pyydettiin silloinen Simpeleen kirkkoherra Eino Vauramo, joka myöhemmin toimi Imatran seurakunnan kirkkoherrana. Hänen juurensa myös ovat Harlussa ja entinen nimi oli Wermot.

Tuon Hankasalmella pidetyn vuosikokouksen osanottajien lausunnon päätös oli erittäin rakentava: ”puoluejuopaa ei saa esiintyä koottavassa teoksessa”. Nähdäkseni tämä toive on toteutunut kirjassa.

Itse teoksen valmistuminen vei pitkän ajan, olihan saatava mahdollisimman monia asioita ja henkilöiden tarinoita tuohon kirjaan. Työ oli vaativaa ja vei aikaa, koska tuolloin ei ollut puhelimia, nykyisistä viestimistä puhumattakaan. Oli vain kynä ja paperia, joilla tieto pos-tin välityksellä kuljetettiin työn kokoajille. Tämä vei viikkoja ja kuukausia. Autojakin oli ylen harvoilla.

Kirja valmistui monien vaiheiden jälkeen vuonna 1962 ja kun sen sai käteensä, ei voinut kuin ihailla. Teosta kannatti odottaa! Kirja myytiin loppuun muutamassa vuodessa. Kirjas-ta on otettu sen jälkeen kaksi lisäpainosta vuosina 1984 ja 1995

Seuran kotipaikka on nykyisin Kangasniemi ja pitäjäseuran nimi on muutettu 1997 Harlu-seuraksi.

Vuonna 1986 seura sai haltuunsa Harlun kirkon alttaritaulun, joka tuolloin oli vielä ”evakkotiellä Nilsisässä”. Taulun on maalannut sortavalalainen taidemaalari Daniel Pesu. Kävimme sen sieltä Nilsiästä hakemassa kunnostettavaksi Pieksämäellä taidemaalari Heimo Karttuselle, jonka jälkeen saimme sille paikan Kangasniemen seurakuntakeskukseen.

Seuralla on ollut oma vaakuna vuodesta 1989 lähtien eli vajaa 20 vuotta. Olemme yhdessä Entiset Harlulaiset ry:n kanssa luovuttaneet Harlun pitäjän vaakunan, Karjalan Liitolle ja Suomen Kunnallisliitolle. Vaakuna, jonka on työstänyt Olavi Kiema, perustuu vanhaan pitäjänlippuun.

Harlu-seura oli aktiivisesti mukana myös Raja-karjalaisten ja Laatokan Karjalaisten sankarivainajien muistomerkki –hankkeessa, joka on pystytetty Joensuun kaupungin sankarihauta –alueen viereen Rauhanpuistoon. Patsas vihittiin joulukuun 6. päivänä vuonna 1990. Tässä korpisoturi –aiheisessa muistomerkissä on yli 1000 kaatuneen sotilaan nimet.

Sen jälkeen1990 luvun alussa, kun meillä alkoi olla mahdollisuus käydä kotiseutumat-koilla luovutetuilla alueilla, on myös seuramme järjestänyt retkiä rakkaalle synnyinseudulle Harluun. Osa on tehnyt myös omatoimimatkoja pienemmällä porukalla kotitanhuvilleen.

Kun matkalaiset noilla matkoillaan etsivät omaistensa hautapaikkoja, löytämättä niitä, heräteltiin seuran johdossa ajatusta saada Harluun sellainen muistomerkki, jonka juurelle voisivat siellä kävijät viedä kukkatervehdyksensä. Tästä asiasta käytiin neuvotteluja Harlussa ja Läskelässä paikallisen asutuksen neuvoston edustajien kanssa vuonna 1991 ja tuolloin sovittiin, että pystytämme yhteistyössä sekä Harlun Pyyrlammen hautausmaalle, että Läskelän Honkakylään entiselle ortodoksiselle hautausmalle nämä muistomerkit.

Seuraavana kesänä, kesäkuun lopulla nämä muistomerkit sitten vihittiin ja luovutettiin paikallisen asutuksen hoitoon. Patsaiden vihkijöinä toimivat rovastit Vauramo ja Huurinainen. Myös Läskelän Joensuussa sijaitseva vanha ortodoksinen kalmisto sai samanlaisen muistomerkin.

Kesäkuussa vuonna 1996 saimme olla tilaisuudessa, jossa rovasti Eino Vauramo vihki pitkärantalaisen kivenveistämön valmistaman sankarivainajien muistomerkin Harlun Pyyrlammen hautausmaalla. Noin130 siirtokarjalaista ja paikallista asukasta oli kunnioittamassa tilaisuutta.

Näiden vuosien jälkeen entiset harlulaiset ovat useana keväänä käyneet kunnostamassa sukulaistensa hautapaikkoja. Nämä yhteiset matka ovat olleet hyvin rakentavia seuratoiminnan kannalta. Myös siellä asuva väestä on nähnyt, kuinka me haluamme kunnioittaa menneiden sukupolvien työtä.

Harlu –seuran esityksestä Harlun kunta hyväksyttiin Kangasniemen kunnan ystävyyskunnaksi vuonna 1992. Harlulaisten kunnan johtoa on ollut vierailulla Kangasniemellä. Myös Läskelän vieraat ovat olleet useamman kerran pitäjäjuhliemme vieraana. Syksyllä 1998 vieraili koko Kangasniemen kunnanvaltuusto Harlussa.

1990 luvun lopulla Harlu-seuran toimesta on koottu Harlusta toinen kuvateos ”Tehtaiden savuja ja kukkaketoja ” , painovuosi1999. Kirjassa on myös mielenkiintoisia artikkeleita elämästä Harlussa sekä tulevaisuuden näkymiä mm. kulttuurin vaihdosta nykyisten harlulaisten ja suomalaisten kesken. Toimituskuntaan kuuluivat Paavo Kokko, Antti Kettunen, Kaarlo Timonen, Ohto Kokko, Martti Kervinen, Tuula Närväinen sekä Reino Kapanen.

Seuran puheenjohtajina ovat toimineet seuraavat henkilöt: Aluksi Harlun pitäjäseuran puheenjohtajana jo alussa mainittu Juho Lihavainen, hänen jälkeensä Santeri Leskinen, Pekka Auvinen Lauri Jurvanen ja Martti Kervinen. Paavo Kokko on ollut puheenjohtajana vuodesta 1998.

Karjalan Liitto on myöntänyt vuonna 1998 Harlu –seuran pitäjäjuhlissa seuraavat ansiomerkit:

Hopeinen ansiomerkki:
Lauri Jurvanen, Martti Kervinen ja Eino Vauramo.

Pronssisen merkin saivat:
Bertta Hämäläinen, Eino Hämäläinen, Veikko Ihatsu, Aino Janatuinen, Reino Kapanen, Vellamo Nyman, Tuula Närväinen, Unto Sopanen, Helvi Tiihonen ja Kaarlo Timonen.

Alkuperäisenä tavoitteena Harlun pitäjäseuralla oli järjestää pitäjäjuhlia joka toinen vuosi. Nyt voimme todeta, että tämä tavoite on ylitettykin.

Tähän liittyy kesäisten kotiseutumatkojen yhteydessä pidetyt illanvietot paikallisen väestön kanssa rajan takana Harlussa ja Läskelässä. Onpa viimeisen 15 vuoden aikana järjestetty Harlun viralliset pitäjäjuhlat myös kolme kertaa rajan takana. Kaksi kertaa Läskelässä vuosina –95 ja –97. Vuonna 2004 juhla järjestettiin Harlussa. Näihin kaikkiin on osallistunut harlulaisia jälkeläisineen ja ystävineen ympäri Suomea sekä paikallista väestöä.

Tässä lienee toteutunut myös kulttuurin vaihtoa nykyisten harlulaisten ja siirtokarjalaisten välillä. Vähätellä ei myöskään sovi kuntien ystävyyskuntasuhteita, joka on varmasti ollut avartavaa puolin ja toisin.

Mielestäni pitäjäseuran toiminnan ansioksi on luettava myös ne henkilökohtaiset ystävyyssuhteet, joita meistä moni on saanut entisen kotiseutumme nykyisistä asukkaista.

Kotiseutumatkojen myötä olen ilokseni saanut huomata, kuinka nuorempi sukupolvi on alkanut kiinnostua juuristaan. Monet ovat tehneet perhekunnittain matkoja vanhempiensa ja isovanhempiensa kotiseudulle rajan taakse.

Varmasti meidän kaikkien Harlussa syntyneiden harras toiveemme on, että Te nuoremmat jatkaisitte työtämme siirtämällä vanhempienne ja isovanhempienne rikasta karjalaista kulttuuria lapsillenne ja lastenne lapsille.

 

 


Palaute

© Harlu-seura ry 2008

webmaster
Dutch Delta Design
Lucien den Arend sculptor
Penttilä
Seppäläntie 860
51200 Kangasniemi
Finland
puh +358 (0)44 264 12 12